Yhtiö

Konttorimme

Konttorimme

Birger Stagnäs ja Håkan Nylund perustivat avoimen yhtiön Energiainsinöörit Stagnäs & Nylund vuonna 1981. Liikeideamme oli tehdä energiaa säästäviä suunnitelmia asiakkaiden toivomusten mukaan. Liikeidea joka on yhtä ajankohtainen vielä tänä päivänäkin. Matalasuhdanteiden aikana 90-luvun alussa laittoi meidät kovalle koetukselle ja päätimme hankkia laajemman jalansijan toiminnallemme. Me aloitimme silloin LVI-asennustoiminnan koska siitä oli pulaa markkinoilla. Sitä paitsi meillä oli tarvittava erikoisala osaaminen.

90-luvun loppupuolella sekä LVI-suunnitelmien että -asennusten kysyntä lisäntyi, siksi vähitellen kasvatimme kapasiteettiamme. Kasvu aiheutti kuitenkin sen että tilat jotka meillä olivat HOP-kiinteistössä tulivat liian pieniksi ja aloimme etsiä uusia toimitiloja. Meillä oli vaihtoehtoja sekä Maksamaalla että sen ulkopulella. Lunnollinen askel olisi ollut muuttaa pois Maksamaaalta jo senkin takia että yli 90% asiakkaistamme on muulata kuin Maksamaalta. Kuitenkin mahdollisuus Maksammaan kunnan avastuksella saada käyttöön vanha Sale-kauppakiinteistö antoi meille niin sopivan hyvät tilat sekä liikkeelle ja konttorille että päätimme jäädä Maksammaalle.

Kiinteistön laajuus antaa meille mahdollisuudet kehittää toimintaamme. Meillä on kauan ollut erikoisalanamme vesikiertoinen lattialämmitys ja nyt olemme aloittaneet panostuksen maalämpöön. Maalämpö tulee olemaan tulevaisuuden energialähde pientaloille ja olemme ajatelleet että siitä tulee olemaan tulevaisuuden energialähde pientaloille ja olemme ajatelleet että siitä tulee kolmas jalka jolla toimintamme lepää.

Tulevaisuudessa haluamme panostaa yhtiömme ja henkilökuntamme kehittämiseen. Meillä on päämääränä tulla alamme parhaimmiksi. Toimialanamme tulevat olemaan LVIS-suunnitelamt ja -asennukset sekä maalämpö- ja lattialämmitysasennukset. Sijoitus jonka laitoimme entisen Sale-kiinteistön remonttiin on suurin yksittäinen panostus joka on tehty yhtiömme 34 vuotisen historian aikana.

Laskemme että tällä sijoituksella pystymme vielä tehokkaammin ja paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Nyt kun meillä on suuret ja hienot näyttelytilat on asiakkaidemme paljon helpompi tutusta erilaisiin LVI – tuotteisiin, ilmastointilaitteisiin, kattiloihin, polttimiin ym. Käyttäkää tilaisuus hyväksenne ja tutustukaa tuotevalikoimiimme.

 

Henkilökunta

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@esnab.com

Svenska Suomea English
Birger Stagnäs

Birger Stagnäs

Insinööri
Sähkö-suunnittelu, sähkö-myynti ja -asennus
Puhelin: 06 - 3451 280
GSM: 0500 - 36 36 80
Svenska Suomea English
Håkan Nylund

Håkan Nylund

Insinööri
LVI-suunnittelu, LVI-myynti ja -asennus
Puhelin: 06 - 3451 281
GSM: 0500 - 36 36 81
Svenska Suomea English
Andreas Knutar

Andreas Knutar

Insinööri
LVIS-suunnittelu, öljypoltinhuolto
Puhelin: 06 - 3451 279
GSM: 0500 -36 36 79
Svenska Suomea English

May-Britt Audas

Merkonomi
Laskutus, kirjanpito
Puhelin: 06 - 3451 271
Svenska Suomea English

Linda Wägar

LVI-suunnittelu
Puhelin: 06 - 3451 297
Svenska Suomea English
Daniel Södergård

Daniel Södergård

Insinööri
LVI-suunnittelu
Puhelin: 06 - 3451 272
Svenska Suomea English
Christoffer Nord

Christoffer Nord

Putkiasentaja
GSM: 050 - 49 28 295
Svenska Suomea English
Patrik Knipström

Pathrik Knipström

Putkiasentaja
GSM: 044 - 34 60 089
Svenska Suomea English
Simon Järnström

Simon Järnström

Putkiasentaja
GSM: 044 - 20 79 764
Svenska Suomea English Español
Ingen bild ännu

Erik Nylund

Diplomi-insinööri
ATK-tukihenkilö
GSM: 0500 - 36 36 78
Svenska Suomea English
Ingen bild ännu

Jakob Nylund

Webdesigner
GSM: 0500 - 36 36 76